Nuorisojaosto
Karinkiertäjät ry järjestää jäsenten lapsille ja nuorisolle ohjattua toimintaa, jonka on tarkoitus olla sekä opettavaa että viihdyttävää. Toiminnassa on tarkoitus tarjota kaikille mahdollisuus tasavertaiseen osallistumiseen, jolloin kilpaileminen ja voittaminen ei ole tärkeintä.
Toiminnan kohokohta on kesäkuun alkupuolella järjestettävä viikonlopun mittainen jollaleiri. Viime vuosina se on järjestetty Långössä. Ohjelmassa on ollut tietenkin jollilla purjehtimista, uintia ja saunomista, ongintaa sekä leikkimielisiä pelejä ja kilpailuja. Kaikille on riittänyt hyviä palkintoja. Leirille on voinut tuoda pientä maksua vastaan myös sellaisia kavereita, joiden vanhemmat eivät ole seuran jäseniä.
Marraskuun loppupuolella on tapana järjestää lapsille ja nuorille oma pikkujoulujuhla. Pikkujoulujuhlien ohjelmana on esimerkiksi ollut elokuvissa käymistä, Megazonen lasersota, Heurekakäynti tai muuta vastaavaa toimintaa.
Tilaisuuden yhteydessä on tapana palkita Vuoden Nuori Karinkiertäjä. Vuoden Nuori Karinkiertäjä palkinnon saa osallistumalla ja olemalla aktiivisesti mukana toiminnassa. Lisäksi nuorisojaosto on järjestänyt leikkimielisiä kisoja saaritukikohdassa muiden juhlien yhteydessä.
Muina aikoina tarjoaa Långön oivallisen paikan myös nuorison ajanviete- ja harrastustoimintaan. Siellä on mahdollisuus harjoitella purjehtimista jollilla, soudella, kalastaa, saunoa ja uida.
Lisää tietoa nuorisojaoston toiminnasta saa jaoston vetäjiltä.